Maailman muuttajat

Antti Halonen

In the spirit of UK’s Freedom of Information Act HM Government recently launched a website (http://data.gov.uk) where all public information is to be presented in a computer-readable and easily accessible format.

In a nutshell the purpose of data.gov.uk is to open up all non-personal data for free reuse. An easy access to data is believed to encourage citizens to create innovative applications for purposes of different kinds.

The obvious advantage of the free data project is the enhancement of both civic activity and government transparency. It clearly emphasises the importance of an old mantra used by information professionals worldwide – right information for the right people at the right time. In a democratic civic society this mantra basically means that all public information should be accessible to all, at any time.

The open data project could potentially mean a promising opportunity to social entrepreneurship as well. Our society is filled with active and innovative people who only need the last and decisive ignition to jumpstart a successful social enterprise.

Open and free data could just be that ignition. For an example, imagine a scenario where – after collecting and analysing relevant information from the free database – a group of individuals decide to set up a community-owned nursery in an area where there is a high number of low-income families and a shortage of free day care services, thereby empowering the community by increasing the earning potential of families.

It has to be noted, though, that there are already numerous advert-financed non-profit websites online (”mashups”) which present useful societal information in a user-friendly way, both in UK and in Finland. One example of such a mashup is a scheme presented in leading Finnish newspaper Helsingin Sanomat (HS 8.2.2010), which interviewed two voluntary fire fighters who had come up with a mashup that places on map all emergencies reported to the national emergency centre. All income from adverts is invested to further development of the service.

If social entrepreneurs as a group endorse the ideology of open data, then this could be seen as a significant argument for the benefits of freedom of information at large. That is to say, one main initiative behind document publicity has always been the enhancement of citizens’ scope for action.

Naturally this commits social enterprises to even greater transparency within their own administration and governance. Theoretically and ideologically perhaps even more interesting issue is the transparency within social enterprises. Social enterprises are not merely customers benefiting from open data policy but they also have a heavy responsibility to act by freedom of information principles.

Transparency indeed is one of the cornerstone values of social entrepreneurship. As the benefit goes directly – in most cases anyway – to the community, it is only logical that the decision-making processes and accounting are open to community as well. Question is, whether social entrepreneurs can capitalise this golden chance to prove that the necessity of document secrecy in the world of business is merely a myth – if it indeed is.

In the meantime, they can by all means pick all the open data cherries of the freedom of information cake and create a flourishing network of free data –powered social enterprises. And why not teach other enterprises a lesson about the advantages of transparency and open data as well.

Antti Karjalainen

CIA used to be an abbreviation that was spoken of in the dark corridors of Kreml during the cold war, but in the cold January evening in Cardiff CIA was full of life. Cardiff International Arena (CIA) hosted the annual Social Enterprise Coalition conference, Voice10, about a week ago.

Given that Britain is struggling with one of the worst economic periods ever, and preparing for general election, the atmosphere in the conference of a rapidly emerging sector of British economy was fantastic. There is no party like the one thrown by social entrepreneurs. The conference hosted hundreds of delegates and was almost fully subscribed, as usual, including some delegates from Finland; around 100 enterprises had stands outside the main hall and keynote speakers from ministerial level. One did not get an impression of a struggling economic sector.

One of the highlights of the conference for me was Phillip Blonds’ presentation. The man that has been labelled as the ’Red Tory’. He presented his view on how the opportunity for Social Enterprise is really at hand. His case was based on the ways of doing business without costing for environmental or social impact has come the end of its due to people’s frustration and economic climate. In short greed is not very cool anymore. On other hand there is the argument that welfare state as a paternal system has also come to the end of its era. It’s financially unsustainable and it is not empowering people to look after themselves. Former he called the ’right problem’ and the latter ’the left problem’.

From the pressure of these two problems the social enterprise, or rather community powered business that offers public services, could emerge. He did not give many examples, but one could imagine a corner shop, which used to contribute to the community by providing milk and newspaper and an occasional chat with neighbours. Perhaps in the Blond era, the corner shop does all that but in addition it offers a place for occasional health visitor to pop in, or it could be taken over by the local nursery that uses the profit to fund child care for those less well off in the community. Or something much more imaginable where public service is provided in local ownership, governed locally and funded by mixture of revenues streams from contracts to business. Perhaps the most radical suggestion he made was that the red tape around public sector contracts should be scrapped and simplified significantly. Of course he said more and he said it in more sophisticated ways than I can recall here and it was enjoyable. I think his identification of the problem was intelligent and I’m sure he’s got a book in the pipeline, which I look forward to reading. A voice close to the possible future government supporting social enterprise is very welcome.

The difference to last year’s conference, Voice09, was that the organisations that provide support for Social Enterprises were more visible than before. For instance, my local is nursery is exploring the Social Enterprise route, and I had a chat with South-East of England Business and Community partnership network to make some contacts. There was an equivalent organisation present from virtually every part of the country. Of course this can mean that they have just found the Social Enterprise Coalition but more likely it means that the additional funds provided by the government to support SE has found its way to businesses. Another highlight was the launch of the Social Enterprise Mark (hence the bad pun in the title)- they are claiming that they will become as well known as the fairtrade brand. I have no doubt that they will, the idea is brilliant and hopefully consumers will starts to recognise it very soon (fair trade went in 8 years from 1 of 5 consumers recognising it to 7 out of 10 consumers).

The feeling I left the conference with was upbeat and slightly envious. There was a huge amount of social innovation in that room and many great ideas in various stages of execution. When will we see something like that in Finland? (Snif)

Mirjami Malleus-Lemettinen

Jokaisella ihmisellä on tarve kokea merkityksellisyyttä. Ikävä kyllä nyky-yhteiskuntamme tarjoaa melko vähän mahdollisuuksia kokea näin ja parhaimmillaankin kokemus jää hetkelliseksi. Vain harvoin ihminen saa ilon toimia arjen tasolla omassa henkilökohtaisessa elämässään kokien merkityksellisyyttä –  erityisesti työelämässä. Meiltä kaikilta on kysytty joskus: ”Mikä sinusta tulee isona?” Tuskin olisimme siihen vastanneet: ”Hyödytön osa systeemiä, joka ei toimi.” Silti kokemus on yhä useammin juuri tämä. Meidän kaikkien elämässämme on ollut aika, jolloin uskoimme, että voimme osaltamme toimia jollain merkityksellisellä tavalla hyödyttääksemme kanssaihmisiämme ja yhteiskuntaamme –  meissä kaikissa on ainakin elänyt usko, että olemme merkityksellisiä! Miksi tämä muuttui?

Eikö olisi upeaa jos voisimme kokea omakohtaisesti tarkoituksenmukaisuutemme siinä, mitä ajattelemme, koemme ja teemme? Mitä jos ei tarvitsisikaan kokea olevansa yksi pieni osa systeemiä, jonka olemassaolon tiedostaminen aiheuttaa meissä hyvin helposti  ainoastaan halun ummistaa silmät silkasta turhauttavasta uupumuksesta? Tiedän, että edellä mainittu saattaa kuulostaa utopistiselta, mutta meille – liikekumppanilleni Pia Leikakselle ja minulle – se oli täyttä totta alkaessamme luoda liiketoimintasuunnitelmaa työnimeltään Remake.

Remake on niin kutsuttuun  kierrätysgenreen  lukeutuva eko-ompelimo, jonka ensisijaisena  tavoitteena on luoda asiakkailleen konsultoivaa palvelua siinä kuinka he haluavat valita pukeutuvansa. Remake EkoDesignin perusideana on luoda asiakkaalleen tuote tämän toiveen mukaisesti, antaen ammattitaitonsa hänen käytettäväkseen. Näin ollen Remake ei luo mitään, mille ei olisi olemassa suoraa kysyntää. Kun kaikki mitä luodaan, tehdään vielä kierrätetystä tai jo olemassa olevasta materiaalista, toimii yrityksemme myös luonnonvarojen ehtymistä ehkäisevällä tavalla.

Remake EkoDesign ei pyri toiminnallaan muuntamaan tekstiilialaa, vaan ainoastaan tarjoamaan vaihtoehdon, joka on juuri asiakkaan toiveiden mukainen – näin rohkaisten häntä toimimaan myös kriittisempänä kuluttajana. Kuitenkaan Remaken perustamisen syynä ei ollut räjähdysmäisesti kasvava tekstiilijäteongelma, nuorten kädentyöammattilaisten työttömyys ja haluttomuus harkita yrittäjyyttä, tai edes ulkomailla kasvava trendi yhteiskunnallisesta yrittäjyydestä. Ei, mikään ulkoinen tekijä ei vaikuttanut Remaken syntyyn. Ainoastaan halumme luoda toimenkuva, joka vastaisi sisäisiä arvojamme ja etiikkaamme, johti yrityksen perustamiseen. Kuin sattumalta huomasimme pian konseptin luomisen jälkeen, että olimme osuneet alueelle, joka todella oli vaikeuksissa, ja että toimintamme tulisi omalta osaltaan muovaamaan tilannetta. Vasta toimittuamme puolisentoista vuotta saimme kuulla edustavamme niin kutsuttua yhteiskunnallisen yrittäjyyden muotoa, joka monissa muissa maissa on täysin tunnistettu ja hyväksi katsottu yrittäjyyden malli.

Määritelmä yhteiskunnalliselle yrittäjyydelle on siinä, että yrityksellä on selkeä eettinen arvopohja, jonka perusteella pyritään liiketoiminnan tarjoamin keinoin ratkaisemaan tai ehkäisemään yhteiskunnallisella tasolla ilmeneviä rakenteellisia tai toiminnallisia epäkohtia. Tämän määritelmän sopiessa ideologisesti yrityksen ajattelu- ja toimintamalleihin voidaan yritystä epäilemättä pitää yhteiskunnallisena yrityksenä. Suomessakin  näitä yrityksiä on jo luultavimmin paljon enemmän kuin on tiedostettu. Ongelmana lienee se seikka, että yhteiskunnallinen yrittäjyys sekoittuu suomalaisessa keskustelussa sosiaaliseen yrittäjyyteen, jolla kuitenkin on ideologisesti oma, erilainen sisältönsä. Näin ollen Suomessa se, että yrittäjä kykenee määrittelemään itsensä juuri yhteiskunnalliseksi yrittäjäksi riippuu siitä, onko hän sattunut törmäämään kyseiseen termiin tai ymmärtääkö hän mitä tämä tarkoittaa.

Onneksemme tilanne on muuttumaan päin, sillä tehtyämme oivalluksen yhteiskunnallisen yrittäjyyden mallin olemassaolosta, perustimme muiden samanhenkisten tahojen kanssa Syy Ry:n (Suomen yhteiskunnallisten yrittäjien yhdistys), joka nyt osaltaan vie Suomessa eteenpäin tämän vaihtoehtoisen yrittäjyyden muodon sanomaa. Syy Ry rohkaisee ihmisiä sekä yrittäjinä, että kansalaisina uudenlaiseen ajatteluun: meillä todella on mahdollisuuksia toimia ja olla merkityksellisiä osia yhteiskunnassamme.

Matti Kohonen

Yhteiskunnallinen yrittäminen on käsitteenä jonkinlainen hybridi, mutta perustuu lopulta varsin yksinkertaiselle ajatukselle. Yhteiskunnallisessa yrityksessä liiketoiminta tarjoaa kehyksen yhteiskunnalliselle vaikuttamiselle.

Esimerkkejä voidaan kerätä niin maailmalta kuin kotisuomestakin.  Itselleni ajatus tuli varsinaisesti vastaan Brasiliassa tutustuttuani siellä ’solidaariseen talouteen’, jossa pääajatuksina ovat itsehallinto ja yhteiskunnallisen arvon tuottaminen, varsinkin syrjäytyneiden kansanryhmien keskuudessa.

Yhteiskunnallinen yrittäminen on oppinut ymmärtämään talouden rakenteita uudelleen. Liiketoiminta voi perustua esimerkiksi Brasilian Rio Grande do Sulin osavaltion maattomien maanviljelijöiden taloudellisiin arvokäsitteisiin, tai Ghanan pääkaupunkia Accraa asuttavan muslimivähemmistön taloudellisen verkostoitumisen keinoihin, jotka pohjautuvat yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, sekä vastavuoroisuuteen.

Eurooppaan ajatus rantautui edellisen talouskriisin aikana 1990-1995, jolloin näitä samoja kehitysmaissa jo yleistyneitä malleja alettiin soveltaa myös syrjäytyneisyyden ja työttömyyden torjumiseksi.  Esimerkkeinä tästä ovat työosuuskunnat Suomessa tai huonekalujen kierrätyskeskukset Britanniassa.  Tämän ensimmäisen aallon yhteiskunnallisten yritysten taustalla olivat sekä valtion hyvinvointipalveluiden leikkaukset, että uudenlaisen yrityskulttuurin etsiminen.

Tällöin käsitteellä ’social enterprise’ tarkoitettiin Britanniassa jonkinlaista hybridiä julkisen ja yksityisen palvelutuotannon välillä. Ajateltiin, että tiettyjä palveluita pystyttäisiin tuottamaan paremmin yhteiskunnallisen yrittämisen avulla.  Ilmiö siis piti sisällään hyvinkin moninaisia pienempiä liikkeitä, aina luomuosuuskunnista vammaisia ja vajaakykyisiä työllistäviin sosiaalisiin yrityksiin.

Talouden ollessa jälleen lamassa vuodesta 2008 lähtien voidaankin puhua yhteiskunnallisen yrittämisen toisesta tulemisesta. Nyt puhutaan selkeästi jopa yhteiskunnan rakenteita uudelleen luovasta yritystoiminnasta, jossa pyritään nimenomaan luomaan puitteita, rakenteita ja työympäristöjä yhteiskunnallisiin tavoitteisiin ja yhteisöllistä arvoa luoville yrityksille.

Mielestäni juuri siksi ’the Hub’’ osoittaakin hyvin minkälaista innovaatiota tarvitaan nykyisen talouskriisin taltuttamiseksi, suosimalla varsinkin yhteiskunnallisiin arvoihin perustuvaa yritystoimintaa. Näemme, että tällä kertaa Lontoon Cityn tulisi ottaa oppia Kings Crossin Hubista, sillä kriisin aiheuttaneen ’finanssi-innovaation’ tilalle tarvitaan pikaisesti yhteiskunnallista innovaatiota.

Anni Alaja

Bromley by Bow Centre (BBBC) on samannimisessä Lontoon kaupunginosassa toimiva terveys- ja hyvinvointikeskus. Keskus on syntynyt paikallisen papin, Andrew Mawsonin, aktiivisuuden seurauksena – toiminta alkoi kirkon tiloissa, väliaikaisen sermin taakse rakennetun päiväkodin ja käsityöpajan voimin. BBBC:stä on viimeisen kahden vuosikymmenen aikana kasvanut yli 100 ihmistä työllistävä sosiaali- ja terveyspalvelujen tarjoaja sekä lähialueensa merkittävin aikuiskouluttaja.

BBBC:ssä yhdistyy monia niistä mahdollisuuksista, joita yhteiskunnalliseen yrittäjyyteen sisältyy. BBBC on rakennettu paikallisin voimin vastauksena paikallisesti tunnistettuun tarpeeseen. Sen toimintaa ohjaa aito halu toimia Bromley by Bow:ssa asuvien ihmisten hyväksi. Keskuksella on täydentävä rooli suhteessa julkisiin palveluntarjoajiin ja se toimii monin tavoin yhteistyössä NHS:n ja muiden valtiollisten toimijoiden kanssa. Keskuksen toimintafilosofia kuvastaa kokonaisvaltaista hyvinvoinnin määritelmää. Se tarjoaa mahdollisuuksia performanssitaideprojekteihin ja luovaan kirjoitukseen, joogaan, aromaterapiaan ja tanssikursseihin. Toisaalta BBBC auttaa asiakkaitaan opiskelu- ja työpaikan valinnassa, sekä lainopillisissa ongelmissa. Toiminnan lähtökohta ja peruste syntyy asiakkaan näkökulmasta.

Mawson kertaa BBBC:n syntyä teoksessaan The Social Entrepreneur: Making Communities Work (2008). Kirja on mielenkiintoinen ja avartava katsaus yhteiskunnallisen yrittäjyyden syntyyn ja kehitykseen Britanniassa 1980-, 1990- ja 2000-luvuilla.  Toisaalta Mawson onnistuu tuomaan esiin sen positiivisen vaikutuksen, jonka yhteiskunnallisella yrityksellä voi parhaimmillaan olla.

Lisätietoja:
http://www.bbbc.org.uk/

Pekka Vänttinen

Comfy trousers and a loose shirt, more casual than business, this soft-spoken thirty-something could be presenting the latest IPhone or some other gadget we all must have. But, the appearance is deceiving. In fact, Jonathan Robinson is a thorn, or at least a scratch, in the shiny surface of big conglomerates.

Today, this itinerant preacher is in Helsinki and he is among devotees. The British Council premise is packed with youngish intellectuals. For them Robinson and what he stands for represent a promise for a fresh start between laissez-faire capitalism and overripe social democracy in cul-de-sac. He is the figurehead of the Hub (or hubs since there are fourteen of them), a new kind of collective with a promise to change the business landscape.

First appears a young idealist. Jonathan takes us to a coffee shop, a safe haven in war-torn former Yugoslavia. He guides us through the shantytowns of South Africa to a place where people try to take responsibility of their own lives. And he sits us in the university auditorium where he and his mates take the mickey out of big corporations by organising mock job fairs and testing their ideas with young hopefuls.

Behind all this was an urge to find an alternative future that wouldn’t mean working for the multinationals or staying on the fringes. “Something wasn’t fitting comfortably – glossy or charitable? We decided to find out something in the middle that would take the best of these worlds,” he explains.

Some four years ago this search bore fruit. Facing the dismay of property developers (“they gave us a few weeks to go bust”) Jonathan and his disciples found a derelict warehouse in London’s King’s Cross district and started turning it into a breathing and living hot spot. Chairs and tables were made out of cardboard, makeshift offices and meeting places opened their doors. Invited was everyone, charged was only a tenner a month. And see, people started coming. The Hub was born.

“Before long there were a hundred people, then two hundred, they were coming and going and paying their share. Soon it was packed, bursting with seminars, lectures and meetings. We had created an infrastructure, a community and there was a diversity of life going on,” Jonathan says.

The website talks about a combination of “a member’s club, an innovation agency, a serviced office and a think-tank”. The Hub is “a place to work, meet, innovate, learn and relax”, one “with all the tools and trimmings needed to grow and develop new ventures”.

But, hang on. What makes this somehow different from the “Labs” and the “Parks” and the “Valleys” we have grown tired of? The idea of gathering people around the village well and starting a movement wasn’t born yesterday.

According to Jonathan what we have here is the exact opposite, even antithesis of the government or business initiated clusters. By his definition the Hub is “an upside down multinational, not controlled by one entrepreneur, but by people who own and run the place.” See, it’s not only about making the ends meet, it’s also about changing the world.

In the world of Jonathan, business and charitable intentions make good bed companions. There used to be an abbreviation for this, CSR – Corporate Social Responsibility. But, since the global recession made it just a laughing stock, there’s been a need for a new definition. Now, enter a trendy catch phrase: social entrepreneurship. This time around, the intention is to go one step further. The focus is on building a better world, not conquering it.

“This is not about franchising, but about building a new kind of global corporation that we hope will continue to attract and start addressing some of the world’s big problems,” he elaborates. The aim is to find solutions for social, ecological and other issues. Making profit is not a sin, but it is rerouted back to good causes and used for expanding ethical ventures.

Unlike multinationals, this new generation of entrepreneurs, of whom many have found home in the Hubs, stems from local strengths and values. The idea is to be locally global or globally local, if you like. Perhaps that’s why large institutions have already asked for assistance. Typical consultants are slow or incapable of dealing with localised problems. The beauty of the Hub network lies in its ability to mobilize experts around the world at short notice.

No wonder, knocking on the Hub doors are companies looking for new business models and universities trying to update their teaching methods towards something more practical. Not to mention political parties, desperately in need of novel openings.

Even if Jonathan is convinced that Hubs can spring up anywhere, there is no clear recipe for setting one up. It’s a question of intangible values. “They are kind of hard to touch, but it’s a magic experience – a trust-based community, as light as possible framework and a tiny staff. The power of the unexpected.”

However, some ingredients are quite concrete. Like architecture. It shouldn’t be too polished.

“What helps is the quality of space. It should be a place that makes you stop, something challenging, but also safe enough. And on top of the right mixture of people, you’d need a host who’s able to lead by example. Not someone hired by the government, but a person with genuine interest – making coffee, being curious about peoples’ world. That is infectious.”

The wide spectrum of human interaction causes quick collaborations and long-lasting co-operations, one night stands and/or marriages. But, the real test is perhaps how to deal with success if it happens to land on your feet. When the first Ferrari appears saving the world can surely wait?

“Some people were leaving after receiving a 10 million investment deal. Still, in the end they did not. They appreciated the quality of community that they invested themselves in. Not a single item has been stolen from the Hubs around the world, nor a single person has complained that someone stole my idea. But, thousands of people say that, my God, they made my idea so much better,” Jonathan Robinson concludes.

Aleksi Aaltonen

Kaikki yrittäminen on yhteiskunnallista toimintaa. Työntekijät saavat yritystoiminnasta palkkaa ja sijoittajat korvauksen riskinotostaan. Puhe yhteiskunnallisesta yrittämisestä ei kuitenkaan ole pelkkä retorinen silmänkääntötemppu. Yhteiskunnallinen yritys suuntautuu yhteisöönsä tavalla, joka poikkeaa tavanomaisesta yritystoiminnasta.

Yritystoiminnasta saatava palkkatulo tai tuotto sijoitetulle pääomalle ovat päämäärinä välineellisiä, sillä ne voidaan käyttää periaatteessa minkä tahansa muun päämäärän tavoitteluun. Tässä mielessä tavanomainen yritystoiminta edustaa sosiologi Max Weberin kuvaamaa formaalia rationaalisuutta. Pidän kuitenkin yhteiskunnallisen yrittäjyyden keskeisenä tunnusmerkkinä sitoutumista jonkinlaiseen arvorationaalisuuteen. Liiketoiminnan kohde, tapa toimia tai esimerkiksi voitonjako on tällöin sidottu päämääriin, joita voidaan pitää arvokkaina itsessään. Pelkkä liiketoiminnan arvojen määrittely ei kuitenkaan vielä tee yhteiskunnallista yritystä, vaan organisaation on sidottava koko olemassaolonsa tavalla tai toisella yhteiskunnallisiin päämääriin.

Toinen yhteiskunnallisen yrittäjyyden tunnusmerkki on se, että toiminta on nimensä mukaisesti yritys- eikä esimerkiksi järjestötoimintaa. Käytännössä tämä tarkoittaa markkinavetoisuutta. Yritys saa valtaosan tuloistaan myymällä tuotteitaan tai palveluitaan markkinoilla, joilla ostajat voivat ainakin periaatteessa valita useampien eri toimittajien välillä. Tätä kautta syntyy terveelle liiketoiminnalle ominainen pyrkimys tunnistaa ja vastata kysyntään entistä tehokkaammin. Esittämääni määritelmää on helppo havainnollistaa vertaamalla vaikkapa reilun kaupan toimintaa ja Yleisradioon. Molemmat tekevät yhteiskunnallisesti arvokasta työtä omilla tahoillaan.

Reilun kaupan edistämisyhdistys on hyvä esimerkki yhteiskunnallisesta yrittäjyydestä. Yhdistys saa valtaosan tuloistaan merkkijärjestelmään sertifioitujen tuotteiden myynnistä. Kuluttajat valitsevat tuotteet muiden elintarvikkeiden joukosta ja järjestelmä tulouttaa myynnistä saatua lisätuloa kehitysmaiden viljelijöille. Yhdistysmuodostaan huolimatta toiminta täyttää mielestäni yhteiskunnallisen yrittämisen tunnusmerkit. Yleisradio osallistuu puolestaan suomalaisen kulttuurin monimuotoisuuden kehittämiseen ja palvelee myös niitä kohderyhmiä, jotka eivät ole syystä tai toisesta kiinnostavia kaupallisille kanaville. Osakeyhtiömuodostaan huolimatta Yleisradio ei kuitenkaan tee todellista yritystoimintaa, koska se ei toimi markkinoilla. Organisaatio saa tulonsa televisiolupamaksuista, joka televisionkatsojan on pakko maksaa riippumatta siitä käyttääkö hän organisaation palveluita.

Yhteiskunnallisen yrittäjyyden käsite on väistämättä joustava ja paljon laajempi kuin Suomen lakiin kirjattu sosiaalisen yrityksen määritelmä. Tarkastelemalla toiminnan sisäistä rationaliteettia – organisaation olemassaolon lähtökohtia – sekä toiminnan markkinavetoisuutta on mahdollista erottaa yhteiskunnallinen yrittäjyys monimuotoisuudessaan niin muusta yritys- kuin järjestötoiminnasta.

www.alexicon.info

Antti Karjalainen

Sain soiton 27. päivä heinäkuuta yleisradion aamu-tv:n toimittajalta. He järjestivät keskustelutilaisuutta seuraavalle aamulle (28) yhteiskunnallisesta yrittäjyydestä ja keskustelin toimittajan kanssa taustoista ja linjasin hieman tulevaisuuden näkymiä yhteiskunnalliselle yrittäjyydelle Suomessa.

Kuten viimeisessä kirjoituksessa mainitsin nyt on tärkeää paaluttaa visio yhteiskunnalliselle yrittäjyydelle. Määritelmä on aina hyvä paikka alkaa ja voin tässä esittää sellaisen keskustelun avaukseksi. Tämä on kuitenkin osa laajempaa visiota, jonka tulemme julkistamaan seuraavan parin viikon kuluessa. Päättely, joka sisältää määritelmän yhteiskunnalliselle yritykselle, menee näin:

Maassamme on paljon liiketoimintaa harjoittavia organisaatioita, joiden arvopohja on laajempi kuin pelkkä voiton tavoittelu. Näitä ovat esimerkiksi monet pienistä ja keskisuurista yrityksistä, osuuskunnat ja järjestöt. Organisaation laillinen muoto vaihtelee, mutta tärkeintä on, että toimintaa rahoitetaan liiketoiminnan keinoin. Tämä erottaa yhteiskunnallisen yrityksen hyväntekeväisyysjärjestöstä. Liiketoiminnasta tuleva rahoitus on kestävämpää kuin lahjoitukset ja sen tuloa on helpompi ennustaa.

Yhteiskunnallisen yrityksen toimintaa siis motivoi jokin/jotkin seuraavan tyyppisistä arvoista:
•    yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus
•    ympäristön ja ihmisen hyvinvointi
•    esteettiset arvot
Arvolista ei ole lopullinen, eikä toisiaan poissulkeva. Kyseessä on pikemminkin taustaoletuksiin kuuluvat tyypilliset arvot joita yhteiskunnallisten yritysten nähdään toteuttavan.

Mutta mikä tekee toiminnasta yhteiskunnallista yrittäjyyttä? Yhteisön, ja viime kädessä koko suomalaisen yhteiskunnan on hyödyttävä toiminnasta eli oltava toiminnan edunsaajana. Tällä tarkoitetaan paitsi suoraan palvelusta tai tuotteista hyötyviä yksilöitä, myöskin taloudellisen edun saajia. Toisinsanottuna, yhteiskunnallinen yritys käyttää myös saavuttamansa voiton arvojensa edistämiseen.

Tiivistettynä määritelmäksi siis: organisaatio voidaan siis lukea yhteiskunnalliseksi yritykseksi jos,
(i) se rahoittaa toimintansa pääosin liiketoiminnasta saatavan tulon avulla
(ii) sen toimintaa motivoi yhteiskunnalliset/ympäristölliset/esteettiset arvot
(iii) se käyttää liiketoiminnasta saamansa voiton yhteiskunnan eduksi.

On myös tärkeää, että yhteiskunnallinen yritys mittaa yhteiskunnallista tulostaan. Taloudellisen voiton mittaaminen on helppoa verrattuna yhteiskunnallisen tuloksen mittaamiseen. Jos organisaatio kuitenkin vakavissaan pyrkii arvojen edistämiseen, on sen rakennettava mekanismeja joiden avulla tätä vaikutusta arvioidaan.

Yhteiskunnallisen yrityksen tulee myös olla läpinäkyvä ja sen hallinnon vastuullinen omistajilleen eli edunsaavalle yhteisölle. Tämä estää kaikenlaisten epäselvyyksien synnyn voitonjaossa tai päätöksenteossa.

Antti Karjalainen

Tapasin Jonathan Blandin keskiviikkona ja mietimme yhteiskunnallisen yrittäjyyden edistämistä Suomessa. Jonathan on vetänyt Social Enterprise Coalitionia Britanniassa viimeiset viisi vuotta, ja sitä ennen hän johti Lontoon koalitiota. Jonathan on rohkaissut minua jo muutamaan otteeseen pohtimaan sellaisia keskeisiä ajatuksia (policy statements), joiden kautta yhteiskunnallista yrittäjyyttä voidaan tehdä Suomessa tunnetummaksi. Hän on oikeassa. Ajatus on otettu loistavasti Suomessa vastaan: lähes kaikki, joille olen siitä puhunut ovat ottaneet idean vastaan innostuneesti. Mutta nyt tarvitaan johtajuutta ja visiota.

Tässä kuitenkin ensin kertausta:

• Viime vuoden heinäkuussa kirjoitimme sosiaalista yrittäjyyttä koskevan lainsäädännön muuttamisesta
• Syksyllä (08) järjestimme pyöreän pöydän keskustelun sosiaalisesta yrittäjyydestä ja sen ymmärtämisestä laajemmin
• Tammikuussa (09) toimme virkamiehiä, elinkeinoelämän edustajia ja innovaatiorahoittajia Lontooseen tutustumaan yhteiskunnallisiin yrityksiin
• Keväällä (09) julkaisimme kyselyn, josta kävi ilmi, että 30% Suomen pk-sektorin yrityksistä on kiinnostunut yhteiskunnallisten/ympäristöllisten ongelmien ratkaisusta ja 5% on yhteiskunnallisia yrityksiä brittimääritelmän mukaan
• Kesäkuussa (09) toimme Jonathan Robinsonin, Hubien perustajan, Helsinkiin.

Tulevana syksynä tuomme Paul Chengin Venturesome-rahastosta kertomaan yhteiskunnallisten yritysten ympärillä toimivista rahoitusmarkkinoista. Olemme myös kiertäneet konferensseissa ja muissa tilaisuuksissa puhumassa tästä ilmiöstä. Kaikkien näiden toimien tuloksena, ja monen muun toimijan myötävaikutuksella, voimme sanoa, että yhteiskunnallinen yrittäjyys on Suomessa huomattavasti tunnetumpi kuin ennen. Ei ole kuitenkaan mitään syytä alkaa paukuttelemaan henkseleitä. Kun katson Britannian tilannetta niin kateeksi käy. Täällä valtionhallinnon jokainen osa tuntee käsitteen, ja se on osa monia julkisia toimepidedokumentteja. Puolueet ja niiden puheenjohtajat tuntevat yhteiskunnallisen yrittäjyyden. Liike-elämä ja kansalaisyhteiskunta tunnistavat ilmiön ja pankit ovat kehittäneet rahoitusinstrumentteja, jotka tukevat yhteiskunnallista yrittäjyyttä. Nyt meidän pitää aloittaa varsinainen työ ja meidän pitää nostaa tämä kampanja toiselle tasolle.

Kuten Jonathan on painottanut, nyt tarvitaan visiota, ja se pitää pystyä artikuloimaan selvästi. Minulle tämä visio näyttää suurinpiirtein tältä:

Yhteiskunnalliset yritykset lisäävät kilpailukyisten yritysten määrää Suomessa luoden työpaikkoja ja vaurautta. Niiden keskeinen kasvu- ja markkina-alue on julkisten palvelujen tuottaminen yhteiskunnallisesti ja ympäristöllisesti kestävällä tavalla. Yhteiskunnallisten yritysten tunnistaminen ja kasvu ruokkivat yrittäjyyttä nuorten keskuudessa, ne luovat positiivisempaa kuvaa yrittäjyydestä ja antavat työlle uutta sisältöä.

Kutsunkin nyt lukijat kommentoimaan tuota visiota ja auttamaan minua artikuloimaan se paremmin. Samalla kutsun lukijat tunnistamaan yhteiskunnallisia yrityksiä ja yrittäjiä, ryhtykää itse yrittäjiksi, vakuuttakaa tuntemanne yrittäjät yhteiskunnallisen ja ympäristöllisen vaikutuksen tärkeydestä. Tänä syksynä pannaan yhteiskunnalinen yrittäjyys kartalle ja seuraavissa eduskuntavaaleissa poliitikoilta kysytään, kuinka he aikovat tätä edistää, jos heidät valitaan! Näin!

Janne Lemettinen, Chairman, SYY ry – Suomen Yhteiskunnalliset Yrittäjät

Muistelen aikaa noin vuosi sitten. Istun työpaikalla mobiiliteknologia-alan yrityksen toimistolla. On tapahtunut isoja muutoksia organisaatiossa. Yritys kansainvälistynyt ja kasvanut henkilöstömäärältään. Olen jo pitkään miettinyt miksi olen töissä paikassa, jossa en saa itselleni työstä oikeastaan mitään täyttymystä. Tärkeintä on vain, että bisnes juoksee ja rahaa tulee firman pankkitilille. Onhan yrityksessä ollut ihan hyvä henkikin ja tosi mukavia kavereita. Silti omaan työhöni en saa minkäänlaista merkityksellisyyttä mukaan. Olen enemmän ja enemmän tutustunut erilaisiin bisnes-elämää käsitteleviin muutosta hakeviin teemoihin kuten: arvopohjainen johtaminen, työn merkityksellisyyden muuttaminen, miesten ja naisten kumppanuus kaikilla työaloilla sekä yhteiskunnallinen yrittäjyys. Näitä teemoja ei oikeastaan käsitellä missään Suomen kielellä vaan joudun selaamaan erilaisia englanninkielisiä julkaisuja tutustuakseni asiaan. Näitä kaikkia teemoja yhdistää se, että niiden tarkoitus on edistää koko ihmiskunnan hyvinvointia. Mikä mahtava ajatus!

Aikaa kuluu, tutustun ihmisiin jotka ajattelevat samoja asioita. Huomaan myös samalla, että yrittäjyys kiehtoo enemmän ja enemmän. Lähdemme keskustelemaan yrityksen perustamisesta yhdessä elämänkumppanini ja ystävieni kanssa. Mielessä pyörii kysymys: miten yhdistää halu tehdä töitä jolla on jokin todellinen merkitys ja se edistää isomman ihmisjoukon hyvinvointia ja siihen vielä päälle yrittäjyys siinä mielessä, että keksii loistavan idean joka toisi elinkeinon koko perheelle? Yhteiskunnallinen yrittäjyys on ollut ajatuksissa useita kertoja ja nyt huomaan miten juuri tämä muoto on se jossa voidaan yhdistää hyvän tekeminen liiketoimintaan kestävällä ja vakuuttavalla tavalla. Ystävystyn lisää ihmisten kanssa joilla on samankaltaisia ajatuksia ja työ alkaa. Syksyllä 2008 syntyy keskustelujen pohjalta yhteinen ajatus siitä, että kun kerran meillä on yhdistyksiä tukemassa yrittäjyyttä niin miksi emme perustaisi uutta yhdistystä joka keskittyy tukemaan organisaatioita joiden pääasiallinen tarkoitus on saada aikaan jotain hyvää meidän yhteiskunnassa?

Vihdoin puoli vuotta sen jälkeen kun ajatus syntyi, olemme saaneet yhdistyksen perustettua. Siinä välissä tapahtui mielenkiintoinen globaali ilmiö: taloustilanteen taantuma. Tämä osoittautui olevan kuin taivaan lahja yhdistykselle ja yhteiskunnalliselle yrittäjyydelle yleensä. Kun ahdistus kasvaa ja huomataan, että hyvinvointi ei enää olekaan täysin riippuvainen rahasta, on aikaa miettiä jotain muuta vaihtoehtoa elämään.

Seurasin mielenkiinnolla julkisia keskusteluja EU-vaalien aikana. Poliittiset päättäjät ovat aika metsässä miettiessään miten saadaan kasvava työttömyys pysäytettyä.  Tapaan ja saan viikottain puheluita ihmisiltä jotka haluavat tehdä jotain merkityksellistä elämässään. Medioista välitetään jatkuvaa viestiä kuinka ihmisiä irtisanotaan isoista organisaatioista. Yhteenlaskeminen tässä on lopulta hyvin helppoa. Eikö itsensä ja kanssaihmisten työllistäminen ole juuri ratkaisu moneen ongelmaan? Yksinkertaisesta vastauksesta syntyyn seuraava kysymys: miksi yrittäminen ja sen aloittaminen on tehty täällä niin hankalaksi? Ehkäpä näitä ihmisiä hyvillä yhteiskunnallisilla liikeideoilla voisi ruveta tukemaan?

SYY ry vastaa jo itsessään moneen yhteiskunnalliseen ongelmaan. Sen tehtävänä on parantaa ihmisten ymmärrystä siitä, että on olemassa uusi vaihtoehto yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisuun. Se pyrkii tarjoamaan helpottavia työkaluja oman yrityksen aloittamiseen sekä tuo jo valmiin verkoston muita samassa tilanteessa olevia ihmisiä ja organisaatioita. Tärkein palvelu on tarjota työkaluja yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisuun. Tämän tarkoitus on haastaa ihmiset yhdessä ratkaisemaan yhteisiä ongelmia. Toivon kovasti, että nämä nykypäivän taloustilanteen haasteet haastavat ihmisiä todelliseen sisäiseen yrittäjyyteen. Meillä kaikilla on kyky luoda uutta ja muokata vanhoja toimintamalleja paremmiksi. Siksi toivonkin, että meidän yhteiskunnassa kasvava epämukavuuden tunne haastaa ihmiset todellisesti tulemaan yhteiskunnallisiksi yrittäjiksi.

Miten sitten tulla yhteiskunnalliseksi yrittäjäksi? Mielestäni tämä lähtee siitä motiivista jonka pohjalta yritystä lähdetään perustamaan. Moni yhteiskunnallinen yrittäjä saattaa perustaa yrityksen vain siitä lähtökohdasta, että kokee intohimoisesti ahdistusta jostain asiasta joka on hänen mielestään väärin yhteiskunnassa ja haluaa korjata sen. Toinen lähtökohta on se, että ratkaisu parantaa huomattavasti isomman joukon hyvinvointia eli halu parantaa maailmaa. Maailma on täynnä ongelmia ja ei ole ongelmaa jota ihminen ei voisi ratkaista älyn ja sydämen avulla.